Aina pitäisi jaksaa – Riittämättömyyden tunne työelämässä ja miten sen kanssa voi elää

Riittämättömyyden tunne on monelle tuttu, mutta harvoin keskustelun aiheena.

Erityisen tuttua se on sellaisten alojen työntekijöillä, joissa työn rajat ovat häilyviä ja vaatimukset usein jatkuvassa muutoksessa, kuten hoiva-aloilla ja asiantuntijatyössä. Vaikka työ itsessään voi olla mielekästä ja tärkeää, ja ajatus siitä, ettei koskaan ole tarpeeksi, riittävän tehokas, osaava, nopea tai aikaansaava, voi kuormittaa ihmistä todella paljon.

Mistä riittämättömyyden tunne syntyy, ja miksi se näyttää olevan niin yleinen osa nykypäivän työelämää?

Riittämättömyys on yksilön kokemus, mutta ei yksilön vika.

Riittämättömyyden tunne ei ole osoitus heikkoudesta tai huonosta itsetunnosta. Se on usein seurausta siitä, millaiseksi työelämä on viime vuosikymmeninä muuttunut.

Työtä tehdään yhä enemmän tietotyönä ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa, jolloin työn tuloksia on vaikeampi mitata ja palautetta saadaan harvoin reaaliaikaisesti. Monessa ammatissa työt ovat jatkuvasti läsnä, eri muodoissa, myös kotona. Sähköpostit, etäpalaverit ja itseohjautuvuuden vaatimukset seuraavat meitä mukana joka paikkaan, vapaa-ajallekin.

Työkuormituksen ja psykososiaalisten vaatimusten yhteys riittämättömyyden kokemuksiin on merkittävä. Jos työn tavoitteet ovat epäselviä, resurssit riittämättömiä ja odotukset korkealla, ei ole ihme, että kokemus riittämättömyydestä muuttuu osaksi arkea.

Työelämän ihanteet ruokkivat riittämättömyyden tunteita

Nykytyöelämä korostaa jatkuvaa tehokkuutta, itsensä johtamista ja elinikäistä oppimista. Näillä ihanteilla on myös kääntöpuolensa. Helposti ne kääntyvät yksilön mielessä vaatimuksiksi, joita kukaan ei voi täyttää kunnolla, ilman liiallista kuormittumista. Kun työntekijän odotetaan olevan sekä autonominen että jatkuvasti kehittyvä, samalla kun resursseja vähennetään ja työaikaa ei lisätä, syntyy väistämättä ristiriitoja.

Itseohjautuvuuden nimissä vastuuta siirretään yksilölle, mutta tukea ja selkeyttä ei aina ole tarjolla. Se voi johtaa tilanteeseen, jossa työntekijä yrittää venyä yhä enemmän, ja samalla voimavarat vähenevät ja vähenevät, ja pahimmillaan loppuvat kokonaan.

Miten riittämättömyyden tunteen kanssa voi elää ja mitä sille voi tehdä?

Ensimmäinen askel on tunnistaa tunne ja sen syyt omalla kohdalla. Kyse ei ole siitä, että olisi huonompi tai tehnyt jotain väärin, vaan siitä, että yleiset työolosuhteet ja työpaikan kulttuuriset normit voivat luoda kestämättömiä paineita.

Toinen askel on puhuminen, sekä työyhteisössä, esihenkilöiden kanssa ja myös itsensä kanssa. Millaisia odotuksia työhön liittyy? Ovatko ne ylipäätään realistisia? Onko palautetta ja tavoitteita tarpeeksi? Voisiko työnkuvaa tai rakenteita selkeyttää jollain tavalla? Pienetkin muutokset voivat auttaa.

Organisaatiossa ja yksilötasolla tarvitaan:

• Työn rajaamista, jota voi kehittää ja opetella yhdessä

• Palautejärjestelmiä, jotka tunnistavat onnistumisia

• Tilaa keskeneräisyydelle ja oppimiselle

• Esihenkilötyötä, joka tukee työn tekemistä, eikä vain mittaa tuloksia

• Työkulttuuria, jossa riittävyys voi löytyä myös yhdessä tekemisestä, ei yksin suorittamisesta

Riittämättömyyden tunnistaminen on avain muutokseen

Riittämättömyyden tunne ei ole vain yksilön kokemus. Sitä voi pitää merkkinä siitä, että oma rooli työpaikalla kaipaa jonkinlaista selkeyttä ja työpaikalla tarvitaan yhteisöllisyyttä tai yleisesti ”tilaa olla ihminen”. Vasta kun uskallamme tunnustaa tämän tunteen ja sen taustalla vaikuttavat rakenteet, voimme rakentaa työelämää, jossa riittäminen ei ole poikkeus vaan helposti saavutettava tunne, jokaiselle.