Työ ja tunteet

Meidät on opetettu uskomaan, että parhaat päätökset syntyvät kylmän rauhallisella harkinnalla. Politiikassa, yrittäjyydessä, hallinnossa ja johtamisessa on pitkään pidetty arvossa neutraalisuutta, asiaperusteisuutta ja faktoihin nojautumista. Tunteet on rajattu pitkälti työelämän ulkopuolisiksi, yksityisiksi asioiksi. Tunteet on nähty tyypillisesti tietynlaisina häiriötekijöinä.

Mutta näkökulma on muuttumassa. Yhteiskuntatieteissä on alettu puhumaan

affektiivisesta käänteestä (affective turn), suunnanmuutoksesta, jossa tunteiden kautta ymmärretään valtaa, politiikkaa ja yhteisöjä. Tämä ei tarkoita, että tunteet olisivat jollain tapaa, edes vähäisessä määrin, "syrjäyttämässä järjen". Pikemminkin se tarkoittaa, että tunteita ei nähdä järjen vastakohtana, vaan tapana järjestää maailmaa ja luoda yhteyksiä muihin ihmisiin. Tunteet vaikuttavat siihen, mitä pidämme totena, mikä tuntuu uhkaavalta tai motivoivalta ja millaisia tulevaisuuden tilanteita ja skenaarioita osaamme kuvitella.

Tunteet eivät ole vain yksilöissä vaan ne liikkuvat yhteisöissä

Yksi affektiivisen käänteen keskeisistä ajattelijoista, Sara Ahmed, on osoittanut, ettei pelko tai viha synny tyhjiössä. Tunteet eivät ole vain reaktioita johonkin ulkoiseen, vaan ne rakentuvat myös vuorovaikutuksessa. Pelko voi kiinnittyä ihmisiin, ideoihin tai muutospaineisiin, ei siksi, että ne olisivat "objektiivisesti pelottavia", vaan siksi, että yhteinen tunneilmasto alkaa rakentua siihen suuntaan. Ahmed puhuu tunteista "sosiaalisina reitteinä", joita pitkin valta kulkee. Viha, empatia, toivo, kaikki rakentavat yhteyksiä ja rajoja, yhteisöllisyyttä ja ulossulkemista.

Toinen keskeinen vaikuttaja affektiivisessa keskustelussa on William Davies, jonka mukaan politiikka ei nykyään pyri ensisijaisesti vakuuttamaan meitä argumentein, vaan vaikuttamaan siihen, miltä todellisuus meistä tuntuu. Mikä herättää huolta? Mikä tuntuu oikealta tai väärältä? Mihin kiinnitämme huomion ja ketä kuuntelemme? Tunteet ovat tietyllä tapaa politiikan käyttöliittymä, ne avaavat tai sulkevat ovia siihen, mitä ylipäätään koemme mahdolliseksi.

Työelämä on tunteiden kenttä, halusimme tai emme

Työpaikoilla liikkuu monenlaisia tunteita, toiveita, pelkoa, ärtymystä, intoa ja pettymystä. Työyhteisön ilmapiiri ei ole sivuseikka, vaan se vaikuttaa kaikkeen työpaikalla, luottamukseen, muutosten vastaanottoon, motivaatioon, luovuuteen ja sitoutumiseen.

Ajatellaan vaikka organisaatiossa tapahtuvaa muutosprosessia. Rakenteet muuttuvat, johtoryhmä puhuu ehkä "ketteryydestä" ja "resilienssistä", mutta käytävillä leijuu epämääräisiä tunteita, turvattomuutta, kyynisyyttä ja väsymystä. Näitä tunteita ei voi ratkaista yksilökeskeisillä valmennuksilla, jos kielteisiä tunteita syntyy rakenteiden johdosta.

Työpaikan hyvinvoinnin kehittämisessä usein puhutaan mittareita, tulostavoitteista ja hallinnollisista käytännöistä. Harvemmin puhutaan siitä, millaisia tunteita nämä tuottavat, ehkä riittämättömyyttä, kiireen tunnetta, ulkopuolisuutta, mutta parhaimmillaan myös merkitystä ja osallisuutta. Työn organisointi ei ole tunteista irrallista, se on tietyllä tapaa tunteiden järjestämistä.

Konflikti on tunne, joka ei ole saanut tilaa

Monet työyhteisökonfliktit näyttäytyvät vuorovaikutusongelmina, viestinnän puutteina tai epäselvinä vastuunjaon rajauksina. Mutta entä jos ne ovatkin ennen kaikkea affektiivisia jännitteitä, merkkejä siitä, että jokin tunne on jäänyt kuulematta tai torjutuksi?

Usein konflikti ei syty siitä, mitä sanottiin, vaan siitä, millaisia tunteita tilanteesta on herännyt. Ja juuri siksi konfliktien ratkaiseminen pelkillä faktoilla tai ohituskaistoilla voi jättää olennaiset asiat näkymättömiin. Tunteet, joille ei ole tilaa, jäävät elämään rakenteiden väleihin ja voivat kasaantua vuosien aika, ja näkyä hiljaisuutena, sarkasmina tai vetäytymisenä.

Konflikti työpaikalla on usein signaali siitä, että joku kokemus kaipaa näkyväksi tulemista. Voidaan pohtia, kuka tulee nähdyksi? Kenen huolta pidetään perusteltuna? Mitä ei voi sanoa ääneen?

Voiko yhteiskuntapolitiikkaa tehdä ilman tunteita?

Yhteiskuntapolitiikka ei ole koskaan ollut tunteista irrallista, vaikka niin on joskus haluttu uskoa. Päätökset syntyvät aina jossain tunnehorisontissa: mitä pidetään oikeudenmukaisena, ketä kohtaan tunnetaan empatiaa, mikä herättää pelkoa, innostusta tai toivoa.

Affektiivinen käänne ei tarkoita, että politiikan tai työelämän pitäisi muuttua tunteelliseksi. Se tarkoittaa, että tunteet on otettava vakavasti, ei yksilön heikkoutena, vaan ilmiöinä, jotka vaikuttavat siihen, millainen muutos on mahdollista ja kuka saa äänensä kuuluviin.

Mitä hyötyä tunteiden huomioimisesta on työpaikalla?

Tunteiden vakavasti ottaminen ei tarkoita tunnekuohuissa elämistä tai päätöksenteon henkilökohtaistamista, vaan sitä, että tunnistamme, miten tunteet vaikuttavat työhön, yhteistyöhön ja johtamiseen.

Kun työyhteisöissä on tilaa tunteille, syntyy monia hyötyjä:

• Luottamus vahvistuu. Kun ihmiset kokevat, että heidän kokemuksensa ja tunteensa otetaan todesta, syntyy psykologista turvallisuutta, tilaa kysyä, epäillä ja jakaa keskeneräisiä ajatuksia ilman pelkoa.

• Konfliktit voidaan kohdata rakentavasti. Kun tunteita ei kielletä tai lakaista maton alle, ne eivät jää kytemään. Näin konfliktit voidaan purkaa ennen kuin ne kärjistyvät tai passivoivat.

• Motivaatio ja merkityksellisyys lisääntyvät. Tunnereaktiot kertovat usein siitä, mikä ihmisille on tärkeää. Niiden kuuleminen voi auttaa löytämään tapoja tehdä työstä aidosti merkityksellistä, yksilölle ja yhteisölle.

• Muutoskyvykkyys paranee. Tunteet ovat usein ensireaktio muutoksiin. Jos niitä ei kuulla, syntyy vastarintaa. Jos ne otetaan huomioon, voidaan yhdessä ymmärtää, mistä muutosresistenssi kumpuaa, ja tukea työntekijöitä siirtymässä.

• Johtaminen syvenee. Tunteiden huomioiminen antaa esimiehille mahdollisuuden nähdä ihmisten tarpeita syvemmällä tasolla. Se tukee empaattista, inhimillistä ja vaikuttavaa johtamista.

Tunteet eivät ole irrationaalisia sivutuotteita, vaan niitä voidaan ajatella signaaleina, viesteinä ja reitteinä kohti ymmärrystä. Kun organisaatioissa uskalletaan kuunnella myös sitä, miltä ihmisistä tuntuu, rakennetaan vahvempaa, kestävämpää ja aidosti osallistavaa työelämää.

Kolme kysymystä tunteista työelämässä

Seuraavan kerran kun istut kokouksessa, osallistut päätöksentekoon tai luet poliittista keskustelua, voit pysähtyä kysymään:

• Mitä tunteita tässä tilanteessa on ja kenen tunteet saavat tulla näkyviksi?

• Mitkä tunteet jäävät piiloon ja mitä me ehkä menetämme, jos niin käy?

• Voisimmeko kehittää päätöksentekoa, työyhteisöjä ja politiikkaa, jos ottaisimme affektit mukaan näkyviksi ja vakavasti otettaviksi osiksi yhteistä ymmärrystä?

Tunteet eivät ole irrallisia politiikasta tai johtamisesta, ne ovat siinä läsnä, halusimme tai emme. Kyse ei ole siitä, sallimmeko tunteet, vaan siitä, millainen tila niille annetaan.