Kyselyväsymys ja hiljaiset vastaajat, mitä menetämme, kun vain tietyt ryhmät vastaavat tutkimuksiin?

Tutkimus- ja selvityskyselyjä tehdään enemmän kuin koskaan. Niitä tarvitaan poliittisen päätöksenteon tueksi, palvelujen kehittämiseen ja yhteiskunnallisten ilmiöiden ymmärtämiseen. Mutta samalla olemme tilanteessa, jossa vastaaminen keskittyy yhä harvempien harteille. Vastaajakato ja kyselyväsymys eivät ole vain tilastollisia ilmiöitä, ne ovat myös tutkimuseettinen ja yhteiskunnallinen kysymys.

Erityisen vakava ongelma on se, että juuri ne, jotka tarvitsisivat eniten tukea, apua tai vaikuttamismahdollisuuksia, ovat usein niitä, jotka jäävät vastaajaryhmien ulkopuolelle.

Ne, jotka eivät vastaa ja ne, joita ei tavoiteta

On helppoa olettaa, että vastaamatta jättäminen kertoo välinpitämättömyydestä. Usein tilanne on päinvastainen. Vastaamatta jättävät voivat olla niitä, jotka:

• elävät kuormittavassa elämäntilanteessa, jossa kyselyyn vastaaminen ei mahdu arkeen,

• ovat menettäneet luottamuksensa siihen, että heidän äänensä merkitsee,

• eivät koe kyselyn toteutusmallia tai kieltä omakseen,

• eivät ole saavutettavissa sähköisesti, eivätkä saa tukea vastaamiseen,

• tai ovat toistuvasti kohdanneet tilanteita, joissa heitä ei ole kuultu tai ymmärretty.

Juuri he ovat usein palvelujen käyttäjiä, jotka tarvitsevat enemmän yksilöllistä tukea, osallistavia rakenteita ja kohdennettua kehittämistä. Heidän näkemyksensä ovat usein tutkimuksen kannalta kaikkein arvokkaimpia, mutta samalla vaikeimmin tavoitettavia.

Hiljaisten tavoittaminen vaatii enemmän, mutta juuri siksi se on olennaista

Jos tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää todellisia tarpeita ja kehittää oikeasti vaikuttavia ratkaisuja, hiljaisten tavoittaminen ei ole valinnainen lisä vaan se on perusedellytys laadukkaalle tutkimukselle. Tämä vaatii kuitenkin enemmän kuin perinteinen verkkolomake.

Se vaatii:

• Yhteistyötä toimijoiden kanssa, jotka tuntevat kohderyhmät ja osaavat rakentaa luottamusta.

• Osallistavia ja joustavia menetelmiä: ryhmähaastatteluja, kokemustiedon keruuta, monipuolisia lähestymistapoja, fasilitoituja keskusteluja tai palvelumuotoilun keinoja.

• Saavutettavaa viestintää ja tukea: selkokieltä, kieliversioita, kasvokkaista ohjausta, mahdollisuutta kysyä ja keskustella.

• Aikaa ja resursseja: hiljaisten tavoittaminen ei tapahdu kiireessä. Se vaatii luottamuksen rakentamista, saattamista ja jatkuvaa läsnäoloa.

  
  

Tutkimuksen ei tulisi koskaan olettaa, että kaikilla on samanlainen kyky osallistua tiedon tuottamiseen. Yhdenvertaisuus ei synny samanlaisten menetelmien käyttämisestä, vaan siitä, että tutkimus mukautuu ihmisten erilaisiin tilanteisiin ja kohderyhmän tarpeisiin.

Päättäjien ja tutkimusorganisaatioiden vastuu

Tutkimustiedon käyttäjillä eli päättäjillä, viranomaisilla ja palveluntuottajilla on merkittävä rooli siinä, millaista tietoa arvostetaan ja millaisia tutkimuksia tilataan. Jos haluamme oikeudenmukaisempia palveluita ja vaikuttavampaa politiikkaa, on myös edellytettävä tutkimusta, joka tavoittaa ne, joita palvelut eniten koskevat.

Tutkimusorganisaatioiden tehtävä puolestaan on kehittää käytäntöjä ja rakenteita, jotka mahdollistavat vaikeasti tavoitettavien ryhmien mukaan ottamisen ja tehdä näkyväksi, missä kohdin tutkimus ei vielä onnistu tässä tehtävässään.

Vastaamatta jättäminen on sekin viesti ja siihen pitää pysähtyä

Vastaamatta jättäminen on hiljainen puheenvuoro, joka voi kertoa eriarvoisuudesta, osattomuudesta tai katkenneesta luottamuksesta. Se voi kertoa myös siitä, että tutkimuksen kieli ei puhuttele, tai että vastaaminen ei tunnu hyvältä tai merkitykselliseltä.

Kysymys ei ole vain siitä, kuinka monta vastausta saimme, vaan myös siitä, kenen ääni jäi jälleen kuulumattomiin ja mitä meidän pitäisi tehdä toisin, jotta niin ei käy jatkossa.